Ajatuksena on kehittää kilpailijoiden omaan alaan ja osaamiseen liittyviä uusia innovatiivisia ja vähän ”hullujakin” ideoita, joista voisi syntyä yritystoimintaa. Idea voi perustua tuotteeseen, palveluun tai toimintatapaan.
Liikeideakilpailuun voivat osallistua kaikki 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opiskelijat, jotka suorittavat ammatillista perustutkintoa. Ideakilpailuun voi osallistua yksin tai joukkueena.
2. Oppilaitoksessa toteutettava yrittäjyysopetusmenetelmä
Ajatuksena on nostaa esiin oppilaitoksissa toteutettavia ammatillisen peruskoulutuksen hyviä yrittäjyysopetusmalleja.
Yrittäjyysopetusmenetelmäkilpailuun voivat osallistua kaikki ammatillisen 2. asteen koulutuksen järjestäjät tai niitä edustavat yksittäiset oppilaitokset. Samalta koulutuksenjärjestäjältä voi olla kilpailussa mukana useita toimintamalleja.
Kilpailun tarkoitus
Kilpailun tarkoituksena on kannustaa nuoria yrittäjyyteen sekä tukea ammatillisen koulutuksen yrittäjyyskasvatusta kannustamalla oppilaitoksia monipuoliseen yrittäjyysopetukseen sekä levittämällä hyviä käytäntöjä. Yrittäjyyskasvatus sopii erinomaisesti Taitaja-kilpailujen yhteyteen, sillä yrittäjät usein edustavat alansa huippuosaamista Taitajien tavoin.
Arvostelukriteerit
Ideakilpailussa arvostellaan idean innovatiivisuus ja ennakkoluulottomuus, sen käyttötarkoitus sekä asiakaskunta. Yrittäjyysopetusmallissa puolestaan arvioidaan erityisesti mallin opetukseen liitettävyyttä, yrittäjyyteen kannustavuutta, toiminnan laajuutta sekä oppilaitoksen sitoutumista yrittäjyysopetukseen.
Arvosteluraati
Ideat arvostellaan kilpailuraadissa, johon kuuluvat Suomen Yrittäjien, Pohjois-Karjalan Yrittäjien, Taitaja 2007 projektiorganisaation edustaja sekä Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän edustaja.
Palkinnot
Ideakilpailun voittaja tai voittajajoukkue saa 1000 euron rahapalkinnon sekä kunniakirjan. Yrittäjyysopetusmallisarjan voittanut koulutuksen järjestäjä tai oppilaitos puolestaan saa vuodeksi kiertopalkinnon sekä kunniakirjan
Palkintojen jako
Palkintojen jako tapahtuu Taitaja 2007 -kilpailujen yhteydessä
Luottamuksellisuus
Kaikki kilpailuun lähetettävät liikeideat ja yrittäjyysopetuksen toimintamallit ovat julkisia. Parhaat yrittäjyysopetusmalleista tullaan julkaisemaan Suomen Yrittäjien nettisivuilla www.yrittajat.fi/yrittajyyskasvatusmallit.